Älä ruoki trollia

kritiikki
Troolaus ja trollaus, hiuksen hieno ero?

Kari Tapion sanoin myrskyn jälkeen on poutasää. Sitä ennen on kuitenkin jälkijäristysten aika. Nurmijärven Uutiset enteilivät kovaa tuulta ja sadepuuskia jo ennen Einoa, sillä Riitta Martsola päätti toimia sademiehenä.

Videopelit ovat toisenlaisessa asemassa kuin muutama vuosi sitten. Niitä ei koettu ennen viihteeksi, ne olivat vain lasten ja nuorten leikinjatkeita. Nykyään ne ovat lähes samalla viivalla kuin elokuvat, paitsi että pelit ovat jälleen kerran joutuneet median syyniin.

Martsola toteaa pelien ja lastenohjelmien tekevän lapsista sekä nuorista väkivaltaisia ja aggressiivisia. Se on osittain totta, vaikka Kung Fu Pandan syyllistäminen tuntuu kaukaa haetulta. Lasten aggressiiviseen käytökseen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkästään lauantaiaamujen piirretyt. Esimerkiksi energiajuomat valvottavat lapsia, mikä tekee heistä kärttyisiä herätyksen ollessa liian aikaisin.

Boys will be boys

Ala-asteella ollessani Mortal Kombat oli kova juttu. Muistan leikkineeni kavereiden kanssa  pelin hengessä, tosin ilman brutaaleja kuolemia ja veren vuodatusta. Kyllä me tiesimme, että se on kerrasta poikki, jos leikki äityisi liian kovaksi. Verta ei vuodatettu, vain vihaisia kyyneleitä. Välit kuitenkin pysyivät ennallaan ja pojat poikina.

Viihdetuotetta ei voi syyttää kouluammuskeluista ja muulta läpeensä pahalta toiminnalta, sillä esimerkiksi sotapelit eivät kouluta tappajia. Lapsen käsitys maailmasta on naiivi ja siksi he tarvitsevat roolimalleja. Äidin tai isän. Jonkun joka pitää huolen ja katsoo mikä on lapselleen parasta ja mikä ei.

Tosiasiassa tietyt ohjelmat tai pelit eivät kuitenkaan sovellu lapsille, jonka vahvistaa myös värikäs K18-leima. Kauppiaalla on lopulta aina vastuu ja hänen tulisi tarkistaa nuorelta vaikuttavan ostajan ikä. Gamestop on kunnostautunut tässä asiassa paremmin kuin hyvin. Henkkarit tarkastetaan kassalla ja pelien ikärajoista pidetään kiinni. Nettiostoissa se ei kuitenkaan päde. Riittää, että tilillä on rahaa.

Rakasta, huomioi ja välitä

Anders Breivikin huhutaan pelanneen Battlefield 2 –peliä ennen traagista tapahtumaa. Auvisen ynnä muiden  tiedetään myös olleen sotapelifaneja. Minäkin pelaan Battlefieldiä. Koenko itseni tappajaksi? En lähimaillakaan.

Kasvatus on tärkeässä osassa lapsen hyvinvoinnin kannalta. On turhaa osoitella syyttävällä sormella ketään, sillä vanhemmat tukevat ja rakastavat lastaan ehdoitta. Joskus silti kaikki näyttää ulospäin normaalilta, mutta pahaa oloa on hankala havaita. Tärkeintä onkin keskustella oman lapsen ja nuoren kanssa muustakin kuin koulusta. Utelias vanhempi saattaa lapsesta vaikuttaa rasittavalta, mutta se tarkoittaa myös välittämistä.

Martsola toteaa Counter-Striken omaavan koulujen pohjapiirustuksia, joka saattaisi auttaa oikeaa terroristia laskelmoimaan seuraavan iskunsa. No niin no. Nämä niin kutsutut pohjapiirustukset ovat  pelaajalle tarkoitettuja karttoja, joiden avulla kentissä voi suunnistaa. Pelissä on toki terroristeja, mutta en laittaisi niitä samalle viivalle oikeiden terroristien kanssa. Toimiva konsepti perustuu aina hyvän ja pahan taistelulle, jota ilman tarinakin olisi tylsä kuin aivoton blondi.

En ole tehnyt yhdessäkään pelissä avustettua itsemurhaa, en ole huomannut verta vuotavan näytöltä näppäimistölleni eikä mieleeni tullut armeijassa tähtäillä kavereitani. Niin sanottuja trolleja on internet täynnä, mutta aina silloin tällöin ne nostavat ilkeää päätään sillan alta myös oikeassa elämässä. Vinkkini onkin: älä ruoki trollia. 


Leivontaa rakkaudella

leivonta
Leivonta on vaikea laji. Sanoisin, että se on vielä vaikeampaa kuin ruuan teko. Mitat ynnä muut ovat tärkeämmässä osassa ja koko ajan saa olla silmä kovana, ettei mikään pala tai jää raa'aksi. Onneksi parempi puoliskoni on tarkka leipuri, jonka luomukset harvoin epäonnistuvat. Nyt ainakin, kun meillä on uusi uuni. 

 Laura teki hetki sitten porkkanasämpylöitä, jotka ovat parhaimmillaan suoraan uunista. Maku ei silti huonone tämänkään jälkeen erityisen paljon ja paahtimessa ne saavat jälleen uutta potkua. Voittaa kaupan sämpylät satanolla. Alla kuvia valmiista tuotoksista. (Nämä tosin tehtiin vielä silloin, kun meillä oli vanha ja raihnainen uuni.)
© Niklas Isberg

© Niklas Isberg

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Eilinen meni oikeastaan porkkanakakun väsäämiseksi - tai oikeastaan kahden, sillä meidän astiamme eivät riittäneet. En valita. Porkkanakakku on yksi lempijälkiruuistani. Se on äärimmäisen hyvää esimerkiksi kuuman kahvin ja hyvän seuran kanssa.

 Itse leipomisen jätin suosiolla Lauralle, sillä en ole oikeastaan leiponut koskaan mitään muuta kuin mokkapaloja (masaliisoja). Tosin en usko sen olevan sen vaikeampaa, jos osaa seurata reseptiä. Lopullinen maku tulee kuitenkin tekijän intohimosta ja rakkaudesta siihen, mitä tekee. Se koskee myös ruuanlaittoa.

 Tässäkään viikonlopussa ei ollut muuten mitään vikaa, paitsi että se oli liian lyhyt. Ensi viikolla on kuitenkin tiedossa aamuvuoroa, joten kotiin pääsee nauttimaan vielä iltapäiväkahvia, porkkanakakun kanssa.

 Kaikki kuvat on otettu Nikon D700-järjestelmäkameralla ja 50mm / 1.8 objektiivilla luonnonvaloa hyödyntäen.
© Niklas Isberg

© Niklas Isberg

© Niklas Isberg

© Niklas Isberg

© Niklas Isberg

Elää syödäkseen vai syödä elääkseen?

matkailu
Suhteeni ruokaan on aina ollut tietynlainen. Voisin ehkä jopa tunnustautua ruokasnobiksi. Pienenä söin aina hyvin, mutta roskaruokaa en hyväksynyt päivälliseksi. Isän mukaan varhaisimpia sitaattejani oli ”Pizza ei ole päiväruokaa”. Nykyään sekin asia on kääntynyt hieman päälaelleen, sillä yksinkertaisesti aina ei ole aikaa syödä fiinisti.

En erityisesti pidä pizzasta tai ehkä en ole vielä syönyt oikeanlaista. Täkäläisten kebab-pizzerioiden pizzat ovat aina liian rasvaisia ja pohja liian paksu. Kebabrullakin tuntuu turhalta, sillä siinähän on vain taikinaa, kebabia ja nyrkillinen salaattia.

Prahassa käydessäni söimme paikallisessa Italialaisessa ravintolassa, Kmotrassa. Tilasin bolognese calzonen, joka on käytännössä jauhelihapizza, josta on ikään kuin tehty iso tasku. Se oli aivan tajuttoman hyvää. Juuri sellaista, jollaiseksi kuvittelin Italialaisen keittiön.

Jos ikinä käytte Prahassa, syökää Kmotrassa. Ruoka on loistavaa ja palvelu nopeaa. Ainoa asia, joka itseäni tosin häiritsi, oli se, että sisätiloissa sai tupakoida. Ruokahalu hieman laski, kun viereisessä pöydässä tupruteltiin.



Tältä näyttää oikeanlainen bolognesepizza. Rapea ja ohut.


Nostalgiaa ja liharuokia

Lapsena lempiruokiani oli isän tekemä bolognese-kastike ja spaghetti sekä isomuorin tekemät lihapullat. Niille ei vielä tänä päivänäkään löydy vertaista. Olen oppinut tekemään itse hyvää bolognese-kastiketta, mutta se ei maistu aivan samalta kuin isän. Lihapullistakaan ei tule aivan saman makuisia. Ehkä se on se ehta voi, jota vanhemmat ihmiset käyttävät.

Muusia, lihapullia ja kermakastiketta. Onko parempaa?


Nykyään jotkut tietyt ruuat tuovat mieleen lapsuuden viattomuuden ja hyvät ajat. Tätähän se nostalgia oikeastaan onkin. Teen usein samoja ruokia, joita äiti tai isä tekivät, kun olin vielä lapsi. Ehkä niihin jotenkin on kiintynyt. Olen kuitenkin pyrkinyt uudistamaan omaa osaamistani ja opetellut uusia reseptejä. Nautin kokkauksesta yleensäkin, vaikka minulla ei ole siihen mitään erikoista koulutusta. Siksi omistan muun muassa Gordon Ramsayn keittokirjan, josta saan kiittää ystäviäni. Perinteiset ruuat toimivat aina, mutta miksei vanhoja hyviäkin reseptejä voisi uudistaa?

Bensaa suonissa vai spaghettia korvien välissä?

Ruoka ja ruuanlaitto on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Pidän ruuasta – tai oikeastaan hyvästä ruuasta. Voin auliisti sanoa, että ruoka ei ole minulle pelkästään polttoaine, se on myös syy elää. Enkä tarkoita, että siksi olisin lihava – katson myös mitä suuhuni laitan.

Snobistinen asenne ruokaa kohtaan kostautui eritoten opiskeluaikoina. En laittanut oikeastaan koskaan mitään makaroneista ja jauhelihaa käytin varioiden. Kuka oikeasti jaksaa syödä esimerkiksi tonnikalaa ja raejuustoa – ellei se ole sitten treenimielessä hyväksi. Valmisruuat ovat joskus myös ihan ok, osa maistuu kuralle ja osa keskivertoa paremmalle. Ne ovat ennemmin hätävara kuin jokapäiväinen ateria.

Nykyään olen haaveillut kokin ammatista, mutta se taitaa jäädä haaveeksi, sillä huonohko palkka ja vaihtelevat työajat eivät houkuttele hakeutumaan koulutukseen. Taidankin siis vain seurata kokkiohjelmia ja painaa mieleeni reseptejä sekä kehittyä ruuanlaittajana.

Ihmiset miettivät nykyään liikaa mitä muut ajattelevat. Itse teen ainakin sitä mistä minä pidän välittämättä muiden hymähdyksistä. Älkää siis välittäkö spedeistä, tehkää sitä mikä tuntuu hyvältä!

-Niklas


Seuraa Facebookissa!

Eksy kotisivuilleni